Yhdistyksen visio ja toiminta
Rakentavan vuorovaikutuksen yhdistyksen tarkoituksena on Nonviolent Communication -prosessin (NVC) mukaisen rakentavan ja myötäelävän vuorovaikutuksen edistäminen Suomessa. Yhdistys perustettiin 1990-luvun lopulla ja vuosien varrella sen toimintaan on sisältynyt muun muassa koulutus- ja jäsentilaisuuksia, opintoryhmiä sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa.
NVC:n tunnettuus ja monipuolinen NVC:hen liittyvä toiminta on Suomessa lisääntynyt etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa toimii nykyään muutamia kansainvälisesti sertifioituja NVC-kouluttajia ja useita henkilöitä on lisäksi mukana CNVC:n sertifioitumisprosessissa. Toiminnan laajentumisen myötä todennäköisesti yhä useampi kuulee ja kiinnostuu NVC:stä.
Yhdistyksen nykyinen hallitus kartoittaa uusia luovia tapoja tukea yhä laajenevaa NVC-verkostoa ja -yhteisöä Suomessa. Yhdistyksen visiona on, että yhdistys voisi:
- Toimia tiedotuskanavana erilaisille NVC-koulutuksille tai tapahtumille, jotta yhä useampi NVC:stä kiinnostunut löytäisi itselleen sopivan koulutuksen.
- Tuoda esille CNVC:n sertifioimia kouluttajia ja kouluttajakandidaatteja sekä heidän työtään.
- Tukea eri NVC-toimijoiden profiloitumista ja toimijoiden keskinäistä verkostoitumista sekä uusien yhteistyömahdollisuuksien luomista.
- Edistää sellaisten yhteisöllisten tapahtumien ja -alustojen syntymistä, jossa NVC:stä kiinnostuneet ihmiset voisivat tutustua ja verkostoitua.